Miksi kyynelten määrä ei voisi olla vakio. Vai ovatko ne jossain ihmeastiassa, joka aina välillä täyttyy? Taas - syksyn pimenevien iltojen myötä - muistuu mieleen viime syksy ja samalla iskee viha, ahdistus, katkeruus, jota huudan ylös: miksi, miksi.
Jos minä olenkin paha ja ilkeä, syntinen, niin mitä hän oli Sinulle tehnyt, jotta hänen aikansa piti olla täysi.
"älkää olko mistään huolisanne" - taidetaan todeta filippiläiskirjeessä. Mutta mihin tämän surunsa ja huolensa, pelkonsa laittaa, kun usko on heikko ja ajoittain horjuu.
Miten olisikaan helpotus uskoa siihen, että tämä on tarkoitettu minulle kasvuksi. Mutta miksi sen täytyy tapahtua näin raa'asti - olen varmaan jästipää, enkä vähempää kasvukipua ymmärtäisi...